Toukokuu saapui ja saapui myös sly:ltäni paketti. Kiitos vain ihanasta paketista!! Toukokuussa aiheena oli Kevät/ koulun päättäjäiset.
Pkakettini sisälsi:
~Lautasliinoja
~ Kaardemummaa
~ Kaakaojauhetta
~Leivinjauhetta
~ Kanelia
~Inkivääriä
~ jauhettua neilikkaa
Sekä ohjeet Arabialaiseen maustekakkuun (pitääkin kokeilla), lusikkaleipiin ja sacherkakkuun.
Oi nami kaikki ohjeet kuulosti niin hyviltä. Ja nuo lusikkaleivt NJAM siitä onkin aikaa kun äitini niitä meille teki. Kiitosta vain slylleni!
torstai 26. toukokuuta 2011
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Suklaakakku Suomelle
Onnea Suomen leijonat ja Suomi! Kultaa tuli, kiitos siitä. Nyt siis joudun sen kakun tekemään.
Tein siis suklaakakun. Kakkupohjana peruspohja, johon lisäsin 4 rkl kaakaojauhetta. (tummapohja siis)
Kakun halkaisin kolmeen osaan.
Täyte:
1prk rahkaa
1 prk kermaa
½ pss turkinpippuri rouhetta.
vatkaa kerma, lisää rahka ja turkinpippuri. Sekoita hyvin.
Kostuta kakku maidolla, johon lisätty vanilinisokeria.
Laita jokaiseen väliin kuningatarhilloa ja banaanin viipaleita. Laita banaanien päälle turkinpippuri seosta.
Päällinen:
1½ levyä fazerin sinistä (Suomen kunniaksi) sulatettuna.
Päällä wiltonin sinisiä ja valkoisia tähtiä ja kultaisia nompparelleja.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011
MM kultaa????
Kyllä JOS Suomi tänään kultaa pelaa niin huomenna poikain kanssa kakku tehdään.
Ainoa ongelma vaan että se Ruotsi pitää ensin voittaa.
Ainoa ongelma vaan että se Ruotsi pitää ensin voittaa.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Esikoisen synttärikakku
Esikoisemme täytti jo 2 vuotta. Niin se aika vain kuluu.. Ja itsellä oli eilen ne juhlat. Vielä olisi miehen synttärit kesäkuun alkupuolella.
Esikoisemme rakastaa MUUMEJA. Siispä teemana oli muumit. Oli muumi kutsut, muumilautaset sekä lapsilla ja aikuisilla, Muumi mukit ja lasit ja lusikat ja pöytäliinat ja ja... Niin ja KAKUT
Pohjana on perinteinen kakkupohja, täytteenä mustikkamusse, banaania ja kuningatarhilloa. Pursotuksiin meni 5dl kermaa ja muutama rkl vaniljakreemijauhetta. Päälliset on marsipaania ja sokerimassaa. Kerma ja marsipaani on värjätty pastaväreillä.

Murupiirakka rahkatäytteellä
Löysin kaapista opiskeluaikana jostain ottamani resepti. Nousi vesi kielelle kun katseli kuvaa. Laittaisin enemmän rahkaa, jottei olisi niin kuiva.
Taikina:
125g voita
1 1/4 dl sokeria
3 tl vaniliinisokeria
ripaus suolaa
1 muna
4 1/3dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
Rahkaseos:
500g rahkaa
1 rkl vaniljavanukasjauhetta
1dl sokeria
1 muna
½ raastettu sitruunankuori
Vaalea muruseos:
½ dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
3 tl vanilliiinisokeria
40g pehmeää voita
Suklaamuruseos:
½dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
3tl kaakaojauhetta
40g pehmeää voita
Vatkaa voi kreemimäiseksi. Sekoita joukkoon sokeri, vanilliinisokeri, suola ja muna. Sekoita leivinjauho jauhoihin ka yhdistä ainekset ryynimäiseksi taikinaksi. Käytä vatkaimen taikinakoukkuja.
Levitä taikina pellille ja reunat hieman korkeimmiksi.
Sekoita rahka, vanukasjauhe, sokeri, muna ja sitruunankuori.
Valmista vaalea muruseos. Nypi ainekset keskenään ryynimäiseksi. Valmista suklaaseos samalla tavalla.
Levitä rahkaseos pohjan päälle. Ripottele vaaleaa ja tummaa muruseosta rahkan päälle. Paista 190 asteisessa uunissa n.30-35 min

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)